Tunnelmat Playa del Inglesin matkalta

Tunnelmat Playa del Inglesin matkalta

Huoneistohotelli:

Hotelli oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Ainakaan maatason huoneistossa, jossa kaksi viikkoa vietin, ei oltu tehty remonttia aikoihin. Lisäksi asukkaiden välissä tapahtunut ”tehostettu” siivous oli hutiloiden tehty, sillä sängyn alta löytyi tyhjä suklaaraepussi. Sehän houkuttelee erilaisia ötököitä aina muurahaisista viiden sentin torakoihin.

Miten tehosiivottu, kun edellisen asukkaan iltaeväspussi oli sängyn alla?

Myrkytys kuitenkin oli onnistunut suhteellisen hyvin, sillä sohvan päädystä löysin juuri mainitsemani torakan kuolleena. Jopa ne pari torakkaa, jotka tulivat ulko-oven alta kuolivat jo eteiseen. Ulko-oven alla oli noin yhden senttimetrin kokoinen rako, jossa on harjakset. Torakka on koostaan huolimatta hyvin litteä otus eli tulee siitä harjan alta mennen tullen. Ihmettelen mikä vaikutus myrkyillä oli hotellin asukkaisiin, kun sitkeäksi tunnetut torakat kuolevat vajaan metrin matkalla? Lisäksi aineet tekivät lattian tahmeaksi. Yöllä sisään pyrkivien isompien ötököiden estämiseksi kannattaa jättää ainakin eteisen valo päällä.

Torakoista tai mitä lie vielä vähän. Kun torstaina 3.2 olin menossa illalla suihkuun, niin suihkukaapissa odotteli kolme isoa torakkaa. Kaksi suihkuhanan päällä ja yksi juoksenteli pitkin suihkun kaakeliseinää. Vähän suihkuttelin niitä vedellä niin, juoksivat kiireen vilkkaan lasitiileille.

Iltasuihkun seuralaiset
Vessakaveri

Aamulla oli yksi. Siivoojat olivat vapaapäivällä, niin päivittäistä myrkytystä ei oltu tehty. Ei auttanut kuin pukea päälle ja hakea respasta hyönteismyrkkyä ja suorittaa ns. täsmäisku. Hetken kuluttua torakat viruivat selällään sätkytellen kapeita jalkojaan. Laitoin ne uimaan wc-pönttöön. En ole varsinaisesti ötökkäkammoinen, mutta liika on liikaa.

Suihkukaapin torakat Vessanpytyssä

Vielä tämä erikoisuus, että respasta antoivat hyöteismyrkkyä vaikka myrkytys kuuluu henkilökunnalle! Perjantaiaamuna oven alustat tehomyrkytettiin ihan ulkopuolisen tuholaistorjujan toimesta. Ilmeisesti edellisen illan hieman tiukkasanainen viestini vastaanottovirkailijalle meni perille.

Keittiön varustelutaso oli onneton. Keittiövälineet todella huonossa kunnossa, eikä esim. ainoalla veitsellä pystynyt leikkaamaan kunnolla edes leipää.

Ruokailu- ja ruuanlaitto väleineet

Toki yksi ihminen pärjää ja useampikin, jos syö pääosin ulkona. Tiskikaapin ritilät olivat sotkussa.

Onko sinunkin kuivauskaapin ritilä tässä kunnossa?

Ilmeisesti täkäläiset eivät huuhtele astioita pesun jälkeen. Kaikki keittiövälineet olivat tahmeita! Ne piti pestä ennen käyttöönottoa. Sisällä oli vain vähän tilaa syödä. Keittiön noin metrin mittaiselle ja puolen metrin levyiselle niemekkeelle oli laitettu mikroaaltouuni.

Kyllä tässä yksi syö, jos ei samaan aikaan lue tapletista uutisia.

Niemekkeellä oli kaikki keittiön pistorasiat. Siksi mikroaaltouuni sijaitsi tasolla. Tilaa itse ruokailijoille jäi todella vähän.

Keittiön pistorasiat niemekkeen päällä
Onneksi levyjen valo toimi. Kytkimien symbolit eivät olleet enää näkyvissä.

Kaksilevyisen keittotason päällä ei ollut liesituuletinta eikä koko huoneistossa minkäänlaista ilmastointia! Ulko-oven alta tuli ilma ja terassin oven päältä sentin raosta poistui. Korkeusero on aivan liian pieni, jotta syntyisi painovoimainen ilmastointi eli ilma ei huoneistossa vaihtunut kuin oven avaamalla. Ja sehän näkyy varsinkin kylpyhuoneessa.

Kylpyhuoneessa suihkukaapin lasitiiliseinän saumat olivat mustassa homeessa alimmaisessa kolmanneksessa. Suihkun kolmiosaisen suihkuoven kaikki paneelit siirtyivät erikseen ja ilmeisesti kisko oli täynnä mönjää, koska voimaa sai käyttää. Suihkuoven edessä oli WC-istuin papereineen eli kaapin ovea oli myös syytä käyttää.

Seinään asennetusta hiustenkuivaajasta oli johdon suojakuori rikki. Vaikka johtimet näkyivät, oli niiden muovikuori vielä kunnossa eli ehkä sähköiskun vaaraa ei vielä ollut.

Johdon kuori rikki

Jokaisessa huoneistossa oli oma vedenlämmitin, jonka koko oli noin 30 litraa. Miten mahtaa lämmin vesi riittää, jos huoneistossa asuu kaksi tai kolme henkilöä.

Tästä pitäisi riittää lämmintä vettä kolmelle hengelle?

Kylpyhuoneessa kattomaali ja seinien kaakelien pinta oli irronnut jatkuvasta kosteudesta. Katossa näkyi myös jälkiä vuotovahingosta. Kosteus siis tiivistyi varsin tehokkaasti kylpyhuoneen pintoihin.

WiFi oli hotellissa onneton. Jopa maksettu (15€/14pv). Pätki ja oli pitkiä aikoja pois nettiyhteydestä vaikka kone näytti täysiä palkkeja. Kaista oli hotellin käyttäjämäärälle yksinkertaisesti riittämätön. Ei kannata ostaa! Vaihtoehtona on prepaid nettiliittymä, niitä myi monet elektroniikkaliikkeet Playa Del Inglesissä. 20 gigan liittymä sim-kortteineen maksoi tammikuussa 15€ eli saman kuin hotellin WiFi ja toimi ihan eri nopeudella (4G). Mikäli siirtomäärä uhkasi loppua, niin 10 € sai saman verran lisää, koska ei tarvinnut ostaa enää sim-korttia. Aina voi jakaa myös oman puhelimen mobiilin. Toimii varmasti paremmin kuin hotellin netti.

Playa del Ingles:

Sama rähjäisyys tai paremminkin kuluneisuus näkyi myös Playa del Inglesissa. Moni ostoskeskus oli suljettu tai vain osin käytössä. Osa varmasti johtui koronan aiheuttamasta turismikadosta, mutta osa oli selvästi ollut suljettuna jo useamman vuoden. Tällaisessa paikassa, jossa ei ole vanhaa historiaa vaan on rakennettu pelkästään turismille, käy rähjäisyys silmään.

Hintataso ravintoloissa lähestyi ruuan osalta Suomea. Sai Playa del Inglesissä 9,95 eurolla kolmen ruokalajin menunkin. Ei taida löytyä Suomesta?

Alkoholi oli merkittävästi halvempaa. Yleisesti hintatasosta voi mainita, että pienissä ruokakaupoissa se oli ostoskorille sama kuin Suomessa. Lidlit, isot Mercadonat, Carrefourit jne olivat toki selvästi edullisempia.

Sämpylöiden hintoja

Alkoholijuomat koetaan ruokajuomina, joten niitä sai kaikista kaupoista. Autot, bensa, huolto jne olivat halvempia kuin Suomessa (sähköautohintoja en verrannut).

Polttonesteiden hinnat 26.01.2022. Diesel 1,124€ ja Lyijytön 1,194

Erikseen on mainittava, että turistikierrokset nähtävyyksille olivat todella edullisia. 10€:lla sai päivän bussiretkiä, joihin kuului lounas viinillä.

Esimerkkejä kierroksista

Ravintoloita oli paljon, mutta kaikki eivät oleet auki. Aamiaista oli todella vaikea saada, jos pitäisi syödä ennen klo 10. Toki desayuno -mainoksia oli aika paljon, mutta ravintolat eivät auennet kello kahdeksan aikaan, kun minulle maistui jo aamupala. Tai ainakaan huoneistohotellini lähellä.

Kaiken edellä mainitun vastapainoksi on todettava, että Playa del Inglesissä ei tarvitse palella eikä ihmetellä nietoksia. Lisäksi aurinkoa, rantoja, merta ja lämpöä riittää tammi- helmikuussakin. Paljon se korvaa, mutta huoneistohotelli oli pettymys. Ainakin maatason huoneiston kohdalta.

Gran kanarialla on paljon nähtävyyksiä, joissa kannattaa käydä. Niistä enemmän seuraavissa postauksissa. Tällä kertaa yritin asustella alueella kuten viettäisin täällä koko talven. Nyt olen ollut Maspalomasin alueella kolmen kuukauden sisällä puolitoista kuukautta eikä paikka ole vakuuttanut. Mikäli vielä eksyn Gran Kanarialle, niin yritän muistaa majoittautua Las Palmasiin.

Optimized by Optimole