HAM-museo Helsingin ytimessä

HAM-museo Helsingin ytimessä

HAM-museo on yksi keskeisimmistä Helsingin kulttuurikohteista. Se sijaitsee helposti saavutettavissa.Linja-autojen, metron ja rautatieaseman läheisyydessä, Tennispalatsissa, Kampissa. Käydessäni museossa oli näytteillä ja koettavana Janssonin taideperheen, Magdalena Abakanowiczin, KOKIMOn sekä Petri Ala‑Maunuksen ja Mauno Markkulan teoksia.

HAM-museo

HAM-museo Kampin kauppakeskuksen suunnasta
Tennispalatsin pääty Kampin kauppakeskuksesta nähtynä

HAM-museo sijaitsee virallisemmin osoitteessa Eteläinen Rautatiekatu 8, 00100 Helsinki. Tennispalatsiin saavutaan kuitenkin useimmin Kampin kauppakeskuksen puolelta. Itse museokin sijaitsee melkein keskellä rakennusta, sen toisessa kerroksessa. Suurimmalla osalla Helsingin keskustaan saapuvista linja-autoista on päätepysäkki Kampin kauppakeskuksessa. Lisäksi raitiovaunulinjojen 1, 1T ja 2 pysäkki on juuri kauppakeskuksen kohdalla Fredrikinkadulla Tennispalatsinaukion reunalla.

Museo on rakennuksen toisessa kerroksessa. Käydessäni oli siellä menossa yleisötilojen remontti, joka ei kuitenkaan koske varsinaisesti HAM-museon näyttelytiloja. Niinpä remontti ei ainakaan viikonloppuna häiritse vierailijoita.

Janssonin taideperheen teoksia

Taidetta hengittänyt Janssonin perhe oli poikkeuksellinen kulttuuridynastia. Tove Jansson nousi kansainväliseen maineeseen Muumien luojana, mutta hänen taiteensa ulottui maalauksiin, freskoihin ja kirjallisuuteen. Lars Jansson, Toven veli, jatkoi Muumi-sarjakuvan tekemistä ja loi sille oman, humoristisen rytminsä.

Vanhemmat, kuvanveistäjä Viktor Jansson ja taidemaalari Signe Hammarsten Jansson, loivat kodin, jossa luovuus oli arkea ja taide elämänmuoto. Heidän vaikutuksensa näkyy koko perheen tuotannossa. Perheenjäsenten teoksia on nähtävillä HAM-museossa 10.1.2027 asti.

Magdalena Abakanowicz: Rajojen ylittäjä

Kesän merkittävimpiin näyttelyihin kuuluu Magdalena Abakanowicz: Rajojen ylittäjä, joka esittelee kansainvälisesti tunnetun puolalaisen taiteilijan laajaa tuotantoa. Abakanowicz tunnetaan suurikokoisista tekstiiliveistoksistaan, jotka rikkovat perinteisen kuvan tekstiilitaiteesta. Näyttely tuo esiin taiteilijan ainutlaatuisen tavan yhdistää orgaanisia muotoja, tilallisuutta ja materiaalien fyysisyyttä.

Näyttelyn monumentaaliset teokset pääsevät oikeuksiinsa: Tennispalatsin korkeat ja avarat salit luovat tilan, jossa katsoja voi liikkua, katsoa ja kokea teokset. Abakanowiczin työskentelytapa tekee näyttelystä vaikuttavan kulttuurikokemuksen. Näyttely on puolalaisen Magdalena Abakanowiczin (1930–2017) ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa.

Rajojen ylittäjä on nähtävillä 30.8.2026 asti.

Petri Ala‑Maunuksen ja Mauno Markkulan näyttely: Palava taivas

Petri Ala‑Maunuksen ja Mauno Markkulan Palava taivas -näyttely HAMissa tuo yhteen kahden taiteilijan voimakkaat näkemykset luonnosta ja maiseman kokemuksesta. Ala‑Maunus tunnetaan monumentaalisista, lähes hyperrealistisista maisemamaalauksistaan, joissa romantiikka ja ironia kohtaavat. Markkula puolestaan rakentaa teoksissaan tilallisia kokonaisuuksia, joissa valo, pinta ja materiaalin fyysisyys luovat meditatiivisen jännitteen. Yhdessä heidän työnsä muodostavat näyttelyn, jossa taivas palaa sekä visuaalisesti että symbolisesti – luonnon kauneus ja sen haavoittuvuus kietoutuvat toisiinsa.

Petri Ala‑Maunuksen ja Mauno Markkulan Palava taivas -näyttely on esillä HAM-museossa 31.01.2027 asti.

KOKIMO: Tablescape

KOKIMO -kollektiivi avaa kaikilla aisteilla koettavan ja esityksellisen kokonaistaideteoksen, jossa kuunnellaan, katsotaan ja tunnetaan. Parikymmentä kokijaa kerrallaan istuutuu yhteisen illallispöydän ääreen nauttimaan maan ja mielen antimia. Teos sytyttää äänen, liikkuvan kuvan ja värähtelyn avulla illallisvieraiden mielensisäisen näyttämön.

Tablescape käsittelee ihmisen erottamatonta kuulumista luontoon, ympäristöön ja erilaisiin ekosysteemeihin. Teoksen kesto on noin 20 minuuttia, ja esitykset alkavat tasatunnein. Paikkoja on 20, joista yksi on esteetön. Esitykseen ei voi varata paikkoja ennakkoon, ja paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Tällä kertaa en tutustunut tähän teokseen.

Esitysajankohdat
Ti: 11, 12, 13, 14, 15, 16
Ke: 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18
To: 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18
Pe: 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18
La: 12, 13, 14, 15, 16
Su: 12, 13, 14, 15, 16

Tablescapen voi kokea yllä olevilla esitysajoilla 23.8.2026 asti.

HAM-museo. Kannattaako käydä?

Olin yllättynyt kuinka monipuolinen taidemuseo HAM on. Näyttelyt olivat erittäin mielenkiintoisia. Museon selkeä tilasuunnittelu, vahva näyttelyohjelma ja keskeinen sijainti tekevät siitä erinomaisen vierailukohteen niin matkailijoille kuin paikallisille.

Käydessäni oli muita taiteen ihastelijoita melko vähän, joten museoon ja teoksiin pääsi rauhassa tutustumaan. Itselleni oli yllätys se, kuinka paljon Janssonin perhe on kaiken kaikkiaan vaikuttanut Suomen taiteessa ja varsinkin Viktor Janssonin teosten määrä ympäri Helsinkiä.

Juuttitaidetta Magdalena Abakanowiczilta

Magdalena Abakanowiczin teokset olivat myös näyttäviä ja erikoisia. Juuttiveistokset tuntuivat suorastaan lähes pelottavilta. Sen verran ne muistuttivat oikeita ihmisiä, eläimiä ja esineitä. Muttei kuitenkaan aivan.

Petri Ala-Maunuksen omakuvia

Petri Ala‑Maunuksen ja Mauno Markkulan näyttelyssä voi hyvin huomata digitaaliajan vaikutukset niin katsojiin kuin taiteilijoihinkin. Puoli vuosisataa erottavat Maunon ja Petrin teokset toisistaan. Ensin mainitun teokset ovat 1940-50 -luvilta ja Petrin 2010-20 -luvuilta. Kummankin taiteilijan työt ovat kauniita ja sopisivat hyvin seinälleni. Enkä tarkoita facebookia.

Palava taivas -näyttely alkoi taiteilijoiden omakuvista. Mauno Markkulan vakava, tummasävyinen omakuva vuodelta 1944 kohtaa Petri Ala-Maunuksen monikymmenpäisen omakuvien sarjan. Ala-Maunus aloitti omakuvien tekemisen vuonna 2017 ja on maalannut tai piirtänyt omakuvan joka päivä sen jälkeen.

Kannattiko käydä HAM-museossa? Kyllä kannatti. Vaikka olisin joutunut maksamaan normaali pääsymaksun, niin olisi kannattanut. Tietenkin nyt museo-kortilla käyneenä kannatti vielä enemmän. Voin suositella kaikille Helsinkiin saapuville HAM-museota. Paljon nähtävää ja, ainakin nyt, myös koettavaa

HAM-museo

HAM lyhenne tulee sanoista Helsinki Art Museum. Museo on auki tiistaista sunnuntaihin kello 11-19. Pääsyliput maksavat 20€ aikuisilta. 18-24 vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet, siviilipalvelusta suorittavat, työttömät, Helsingin kaupungin työntekijät, opettajat, eläkeläiset, EYCA -kortin haltijat, turvapaikkaa tai tilapäistä suojelua hakeneet ja vähintään 10 -hengen ryhmät maksavat pääsylipuista 10€. Ilmaiseksi pääsevät seuraavat:

  • Alle 18-vuotiaat
  • Museoliiton Museokortilla
  • Helsinki Card -kaupunkikortilla
  • Sota- ja rintamaveteraanit, lotat ja sotainvalidit
  • Suomen opasliiton oppaat
  • Taidehistorian opiskelijat
  • Kuntoutujien ja vammaisten saattajat ja ohjaajat
  • Kulttuurikaverit asiakkaineen
  • Päiväkoti- ja koululaisryhmien ohjaajat
  • Kuvataiteilijat ja kuvataideopiskelijat (kuvataiteilijaseuran jäsenkortilla tai opiskelijakortilla)
  • Helsingin seudun opettajat ja lastentarhanopettajat, kun he valmistelevat käyntiä
  • Kuvataideopettajat ry:n jäsenet (voimassa olevaa jäsenkorttia esittämällä)
  • Tiedotusvälineiden edustajat (pressikortilla)
  • Kriitikoiden järjestöön kuuluvat (SARV)
  • ICOM-kortilla (ei Icomos)
  • kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus

    Lisäksi seuraavina päivinä sisäänpääsy on ilmainen: 28.8., 25.9., 30.10., 27.11.

Museon virallinen osoite on Eteläinen Rautatiekatu 8, 00100 Helsinki. Käytännössä käynti on kuitenkin Tennispalatsinaukiolta kauppakeskus Kampin puolelta. Samalla voi katsoa mitä elokuvia on Tennispalatsin Finnkinossa menossa.

Oletko käynyt HAM-museossa? Mitä mieltä olit näyttelyistä ja oliko HAM-museo mielestäsi käymisen arvoinen? Kerro kokemuksestasi sivun alareunassa olevalla kommenttilomakkeella.

HAM-museo: Kuva yläkerrasta aulaan

Discover more from Matkalla maailmalla

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *