Sitten mentiin…

Kuten aiemmin kirjoitin, niin vietimme Pääsiäistä Kreetalla. Tarkemmin sanottuna Hersonissoksen kylässä 30 kilometriä saaren pääkaupungista Iraklionista.
Kohti lentokenttää
Lähdimme ajoissa kentälle ja olimme jo ennen neljää Helsinki-Vantaan P5- pysäköintihallissa. Siitä on mukavan lyhyt matka terminaaliin. Viikon pysäköinti oli yhtä edullinen kuin taksilla edestakaisin ajaminen. Asumme mukavasti lentoradan varressa, joten yksi vaihtoehto olisi ollut saapua kentälle myös junalla. Olimme kuitenkin sopineet hakevamme kolmannen matkalaisen, joten autosta tuli ykkösvaihtoehto.
Helsinki-Vantaalla

Lento lähti aikataulun mukaisesti 18.45, joten meille jäi hyvää aikaa tutustua Schengen-puolen tarjontaan. Usein olen lähtenyt niin varhain, etteivät liikkeet ole olleet auki muutamaa kahviota lukuunottamatta. Ihmisiä oli aivan kohtuullisesti liikkeellä lähtöporttien alueella. Oli lähtijää ja saapuvaa matkalaista. Muistan vielä ajan, jolloin lennoilta palaavat menivät suoraan matkalaukkuhihnoille. Toki jatkolennoille lähtevät säästyvät nykyisin kerrosten väleillä liikkumisesta. Myös myyjille on teoriassa mahdollisuus tuplamyyntiin, kun kaikki ramppaavat lähtöaulassa. Niin lähtevät kuin tulevatkin matkustajat.
Lennolla
Koneeseen nousu alkoi aikataulun mukaan ja sujui aika joutuisasti. Jotenkin vanha systeemi eli koneeseen kutsut rivien mukaan, taaimmaiset ensin ja ensimmäiset rivit viimeiseksi, olisi sujuvoittanut sitäkin jonkin verran. Nyt mentiin vähän kuin väärin päin eli alkupään rivien matkalaiset rynnivät ensin ja tukkivat sitten koneeseen nousun muilta vääntäessään käsimatkatavaroita hyllylle. Lentoonlähtö ei kuitenkaan viivästynyt ja lähtö oli kello 18.45.
Meille oli varattu ruuat lennolle. Ruokana oli kolmen ruokalajin special annos. Näytti kyllä ihan normilta Euroopan lentoruualta. Olihan siinä tietty salaatti sämpylällä, kanaa riisillä ja sekahedelmiä jälkiruuaksi. Juomat piti ostaa etukäteen, sillä annoksiin ei kuulunut kylmiä juomia.
Lento meni nopeasti sarjoja katsellessa tabletilta. Koneen wifin kautta oli nähtävissä montakin ilmaista sarjaa ja pystyi seuraamaan karttanäkymällä missä mennään. Toki oli mahdollista katsoa myös omiin laitteisiin ladattuja viihdeohjelmia.
Perillä Iraklionin lentoasemalla olimme jotakuinkin aikataulun mukaisesti hieman puoli kahdentoista jälkeen. Jostain syystä terminaalin bussi kuljetti meidät non-Schengen alueen tuloaulaan ja passintarkastukseen. Siinähän sitten syntyikin mukava soppa, kun rajavartijat eivät ymmärtäneet syytä. Passin tarjontakaan ei auttanut. Olimme väärällä portilla. Koko koneen matkustajat. Onneksi paikalle saapui esimies, joka päästi meidät tuloaulaan ilman muita tullitoimia.
Olimme varanneet linja-autokuljetukset sekä meno- että tulomatkalle. Koska meillä ei ollut kirjattavia matkatavaroita pääsimme hyvin nopeasti lentoaseman sisätiloista linja-autoille. Siinä vierähtikin sitten muutamakin hetki ennen kuin pääsimme matkalle kohti hotelleja.
Hotellilla olimme aikalailla kello yhden aikaan yöllä. Kirjautuminen sujui nopeasti ja sen jälkeen vastaanottovirkailija ohjasi meidät ravintolaan, jossa oli tarjolla iltapalaa. Iltapalan ja -pesujen jälkeen pääsimme vihdoin nukkumaan kellon lähestyessä kolmea aamuyöstä. Seuraavassa artikkelissa jatkan lomaviikon tapahtumista.
Discover more from Matkalla maailmalla
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
Tuo muuten on hieman ärsyttävää, että kun lähtee varhain, niin suurin osa (ruoka)paikoista on kiinni. Se on jopa hieman yllättävää, luulisi, että asiakkaita kyllä riittäisi varhainkin ja onhan meillä muutenkin jotain 24 h paikkoja, niin olettaisi niiden olevan kannattavia nimenomaan lentokentällä.
Mukavaa matkaa!