Kohta mennään -Kypros kutsuu

Kohta mennään -Kypros kutsuu

Kuten aiemmin kirjoitin, olen lähdössä muuttolintuna Kyprokselle. Ensimmäiset kaksi kotimaanmuuttoa ovat kohtuullisesti jo kunnossa. Toki viimeisessä muutossa havaittujen vikojen korjaukset ovat vielä kesken. Eihän sisäänmuuttotarkastus ollut kuin lähes kolme viikkoa sitten.

Laskin Kyprokselle lähdön kolmanneksi muutoksi, vaikka se mahtuukin yhteen matkalaukkuun sekä isoon ja pieneen käsimatkatavaraan. Oletukseni mukaan löydän asunnon, missä on pääosin fasiliteetit kunnossa. Toki vuodevaatteet olen varautunut ostamaan, ja varmaan jonkun ns. keittiön pienkoneenkin.

Nykyisen asunnon rempat ja järjestelyt ovat jonkin verran kesken. Matkavalmistelut on aloitettu, joskin osa matkalle tarvittavista hankinnoista on vielä tekemättä. Toisaalta en ole minnekään aavikolle menossa eli asuinpaikan pitäisi löytyä Larnakasta. Sieltä ja Kyproksen pääkaupungista, Nikosiasta, löytyykin sitten Jumboa ja muita edullisia hankintapaikkoja puutteiden korjaamiseksi.

Lähtö on perjantaina aamusta. Tarkoitus on tehdä torstaina lähtöselvitys ja jättää ruumaan menevä laukku. Sivuston mukaan laukun voi jättää 23 tuntia ennen lentoa. Saas nähdä miten äijän käy.

Seuraavat postaukset tulevat Kyprokselta. Niissä lieneekin hyviä havaintoja muillekin Kyprokselle muuttajille. Luulisin, että kokemukset auttavat myös muihin EU-maihin haluaville.

Stay tune! Perjantaista lähtien kuulumiset tulevat Kyproksen Larnakasta.

2 vastausta artikkeliin “Kohta mennään -Kypros kutsuu

    1. Kiitos! Saapa nähdä mitä Larnakan kentällä tapahtuu nykytilanteen valossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Optimized by Optimole