Réthymno

Réthymno

8.4.2022 aamulla lähdin kohti Réthymnonia. Matkalla Haniasta sinne on paikoitellen upeita näköaloja.

Lefka Ori näkyy muutamissa kohtaa hyvin

Ajoin ensimmäisestä liittymästä alas kohti Rethymnon lnja-autoasemaa ja hieman siitä ohi, niin sain sopivasti auton tienvarteen parkkiin.

Autoja on paljon ja virallisia parkkeja vähän, joten vähänkin myöhemmin aamulla tullessa ei usein jää muuta vaihtoehtoa kuin pysäköidä tien varteen. Yleensä tuurilla löytyy pysäköintimahdollisuus kohtuu matkan päästä. Ensimmäinen kohteeni on Fortezzan linnoitus. Rethymnon ehkä kuuluisin nähtävyys.

Fortezza Frourio

Linnoitus linja-autoaseman kohdalta

Linja-autoaseman puolelta keskustaa kiersin meren puolelta niemen, jolla linnoitus on.

Réthymnonin länsipuolta

Ohitin samalla urheilukentät ja Rethymnonin kunnantalon.

Kentällä oli juuri menossa jokin tärkeä ottelu päätellen katsojien määrästä ja innokkaasta elämöinnistä. Kunnantalon takaa menee katu, Ioannou Melissinou, jonka varrella on kaksi pysäköintipaikkaa. Niistä on lyhyt matka nousta linnoitukselle. Minä valitsin siis rannanpuolelta kierron. Ihan näköalojen vuoksi.

Kun olin kiertänyt niemen tuli ensimmäinen suojatie vastaan ja sen kohdalla nousee katu jyrkästi kohti linnoitusta. Tätä katua pääsee suoraan linnoituksen portille. Portilla soitteli vanhempi mies saksofonia ja annoin hänelle pikku tipin hyvästä yrityksestä.

Portti sisälle linnoitukseen. Vasemmalla saksofonin soittaja

Sisäänpääsy maksoi kolme euroa. Tosin olen yli 65 vuotias, joten taisin saada jonkun verran alennusta.

Venetsialainen Fortezza Frourio-linnoitus on rakennettu ”Paleokastro (Vanhalinna)”-kukkulalle, joka sijaitsee kaupungin sataman länsipuolella.

Linnoitus satamasta nähtynä

Samalla kukkulalla sijaitsi muinaisen Rithymnan kaupungin Akropolis sekä jumalatar Artemikselle omistettu pyhäkkö. Venetsialaiset rakensivat Fortezzan linnoituksen vuosina 1573-1580 suojellakseen kansalaisia Turkin uhalta. Se on tähden muotoinen, siinä on kolme porttia ja kuusi vallia. Linnoituksen rakentamiseen tarvittiin yli 100 000 kreetalaista pakkotyöläistä. Väite tuntuu ylimitoitetulta, mutta näin lähteet väittävät. Pyhän Nicolon temppeli on muutettu sulttaani Ibraim Hanin moskeijaksi.

Moskeija ulkopuolelta
Moskeija sisältä

Alueella on lisäksi venäläisen Rethymnonin kuvernöörin vuonna 1899 rakennuttama Agios Theodoros Trichinasin ortodoksinen kirkko,.

Lisäksi oli komentajan rakennus, neuvonantajan rakennus, armeijaleirit, tallit, ammusvarastot, vesisäiliö ja muutama myöhemmin tuhoutuneita taloja

Venetsialaiset rakensivat linnoituksen lähinnä kaupungiksi, joten sen sotilaallinen kestävyys oli heikko. Se kesti Ottomaanien piiritystä vain 21 päivää. 1900-luvulta peräisin oleva Erofilin teatteri on myös Fortezzan sisällä ja järjestää monia kulttuuritapahtumia joka kesä.

Fortezzalta on komeat näkymät kaupunkiin ja vuorille.

Ranta ja ostokset

Linnoituksen lisäksi turisteja houkuttelee alueelle ilmeisesti Kreetan pisin yhtenäinen hiekkaranta.

Rantabulevardia on rannan vieressä noin kolme kilometriä. Rannan kokonaispituus lienee jossain kymmenen kilometrin korvilla.

Joskin tässä yhteydessä on sanottava, että suurin osa kaupoista ja ravintoloista on kaupungin päässä sataman alueella. Suurin osa hotelleista sen sijaan sijoittuu rantabulevardin varrelle. Kauimmaisilta hotelleilta on satama-alueen ravintoloihin ja liikkeisiin matkaa koko kolmen kilometrin verran.

Ravintolat keskittyvät rantabulevarille satamaa vastapäätä. Niistä on näköalat pienvenesatamaan ja osasta näkee myös linnoitukset.

Varsinainen ostosalue alkaa Kyma -hotellin vieressä olevan tuntemattoman sotilaan aukion jälkeen. Ainakin aukiolla on tuntematon sotilas. Aukion nimeä en ole löytänyt mistään.

Ostoskadut ovat sataman kohdalla rantakadun ravintoloiden takana ja ovat saman suuntaisia kuin rantabulevardi.

Muuten kaupungin keskusta on kuin Iraklionin tai Hanian keskusta. Pääasiassa asuntoja ja asukkaiden tarvitsemia palveluja. Toki sataman ostoskadun ulkopuolelta saa tarvikkeita ja ruokaa halvemalla, mikäli tarvitsee.

Erikseen vielä on syytä mainita, että Fortezzan ja satama-alueen lisäksi kaupungissa kannattaa käydä ainakin arkeologisessa museossa. Se löytyy Rethymnonin vanhassa kaupungissa Pyhän Franciscuksen kirkossa, jossa se on väliaikaisesti. Osoite on 4 Agiou Fragiskou ja paikka Plateia Mikrasiaton aukion kaakkoiskulma.

Google Map mukaan arkeologinen museo löytyy punaisen rinkulan sisältä

Mielestäni Rethymno on Kreetan kolmesta isosta pääkaupungista selkein. Siellä on helppo liikkua ja turistikaupat ja ravintolat ovat väljemmin kuin Haniassa ja Iraklionissa. Niissähän turistitoiminta on ahdettu suhteellisen pienelle alalle linnoitusten muurien sisäpuolelle kapeisiin kujiin. Onhan Rethymnonissakin kauniita kujia, mutta niihin ei ole ympätty ylenmäärin liikkeitä.

8 vastausta artikkeliin “Réthymno

  1. Kivalta näyttää, ja nuo lumihuippuiset vuoret kruunaa maisemat! Rotkovaellus ja muut patikkareitit varmasti vetäisivät meitä puoleensa jos Kreetalle joskus matkataan, mutta linnoitukset ja muut historialliset kohteet kiehtovat aina myös.

  2. Rethymossa olemme ainoastaan käyneet lounaalla. Siellä kyllä näyttäisi olevan enemmänkin ihmeteltävää. Kreetalla olen käynyt vain kerran. Sinne pitää toisenkin kerran matkata. Sen verran iso saari, että näkemistä ja tekemistä riittää.

  3. Suuri kiitos, että johdattelit tuohon mielenkiintoiseen kaupunkiin ja muiden postauksiesi luo. Kreeta on upea saari, jonne haluan uudelleen ja nyt sain monta hyvää uutta kohdetta. Sinne vaan.

  4. Kreeta on kyllä ihana saari, sinne pitäisi lähteä joskus uudestaan tutustumaan enemmän. Tämä on vielä tuntematon kohde. Kiehtovalta paikalta näyttää tuo linnoitus. Ja vau, vuoristoakin löytyy!

  5. Rethymnonissa vietin joitakin vuosia sitten viikon loman ja silloin tuli käytyä myös tuolla linnoituksella. Upeat näköalat sieltä kyllä on. Muutenkin tykkäsin kaupungista ja totta, siellä on väljempää kuin esim. Haniassa.
    Kreeta on ollut yksi suosikkisaaristani pitkään ja pakkohan siellä varmaan on taas pian päästä käymään. 🙂

  6. Aikoinaan tuli tuolla vietettyä teini-ikäisen kummitytön kanssa viikko – ja ihan hyvin viihdyimme. Linnoituksella kävimme ja kiertelimme vanhan kaupungin kivoja kujia. Myös lyhyt (3 km) vaellus Milin rotkossa oli elämys!

  7. Näyttää hienolta paikalta!

    Hienon näköinen tuo Fortezza Frourio, jotenkin siitä ja noista maisemista tulee Havannan linnoitus mieleen. Upeat muuten myös nuo näkymät Lefka Orin suuntaan, mahtaisiko siellä olla jotain patikointimahdollisuuksia?

    1. Kyllä löytyy vuoristoon patikkapolkuja. Itse asiassa Samarian rotkovaelluskin alkaa kohtuu korkealta Omalosin tasangolta. Muistaakseni lähtökorkeus on n.1200m ja päättyy merenrannalle.

Kommentointi ei ole käytössä.

Optimized by Optimole