Heleää Helluntaita!
Helluntaita vietetään 50 päivää pääsiäisestä. Se on kristillisen kirkon syntymäpäivä. Silloin muistellaan Pyhän Hengen vuodattamista apostolien päälle. Samalla se on pääsiäisjuhlan päätöspäivä. Vanhaan aikaan helluntai oli ilon ja juhlan aikaa. Juhlapäivään pukeuduttiin parhaimpiin ja tanssittiin.
Helluntaiaaton uskomuksia
Helluntaiaaton säästä ennakoitiin tulevan kesän säitä. Sanottiin, että minkälainen on helluntain lauantai, sellainen on koko kesä. Etelä-Suomessa odotettiin jo helluntaiksi keväisen luonnon saavutuksia: Tähkien pilkistämistä syysviljojen korsista sekä kärpästen ja paarmojen ilmestymistä.
Helluntailauantaina lämmitettiin sauna, jossa kylvettiin uusilla vihdoilla. Uskottiin, että saunojan hien kautta vihtaan siirtyi osa hänen elinvoimastaan. Tapana oli heittää saunomisen jälkeen vihta saunan katolle. Tyvipään suunnasta ennustettiin nuorille mistä suunnasta aviopuoliso tulee ja vanhukset taas katsoivat oliko suunta hautausmaan vai kodin suuntaan.
Malminkartanon omenatarhassa




Itse kävin hakemassa helluntaiaaton hiet Malminkartanon omenatarhan vanhojen puiden lomasta. Tarhassa on noin 350 hedelmäpuuta, joista suurin osa on omenapuita. Seassa on myös päärynä-, luumu- ja kirsikkapuita. Lauantaiaamupäivä oli todella lämmin. Tarha on notkelmassa ja sinne ei vilvoittava tuuli juurikaan osu.
Alueella on joitakin puutarhakalusteita. Pöydät olivat jo varattuina ja osa tarhaan saapuneista retkeili nurmikolla ja puiden alla. Viikko sitten kävin ensimmäisen kerran katsomassa kukinnan tilanteen. Silloin ei ollut kuin muutamassa nuput ja osassa omenapuita lehdetkin olivat vasta hiirenkorvilla. Nyt olivat lehdet auki ja puut upeassa kukinnossa. Oli mukava kulkea niiden katveessa. Loisto oli kuin kirsikkapuissa Hanami -juhlassa.

Toivotan siis oikein hyvää ja heleää helluntaita!


Discover more from Matkalla maailmalla
Subscribe to get the latest posts sent to your email.