Lanzarote autolla. Päivä 1
Vaikka Lanzarotella on hyvinkin kattava linja-auto verkosto, niin moniin kohteisiin ei pääse julkisin kulkuneuvoin. Useat matkan järjestäjät sekä paikalliset matkailualan yrittäjät järjestävät retkiä, joilla voi tutustua saareen. Jos kuitenkin haluaa tutustua saareen omatoimisesti ja tutkia kohteita aikatauluista riippumatta, niin paras vaihtoehto on vuokrata auto. Päivävuokrat ovat edullisia, vaikka ovatkin nousseet viime vuosina.
Itse vuokrasin auton kahdeksi päiväksi. Täysin vakuutuksin ilman omavastuita, jolloin takuusummaa ei varata luottokortilta ja vuokrauksen voi maksaa käteisellä. Lähinnä siksi, että vältyn auton kuvaamiselta vuokraustilanteessa. Pääsen siis vähemmällä. En tiedä miten täällä on, mutta ainakin viime kesänä Välimeren muutamilla saarilla kuulemma näitä takuusummia veloitettiin luottokorteilta, vaikka asiakkaat yrittivät esittää kolhujen olleen autossa jo kun vuokraamo luovutti auton. Siinä ei paljon selittelyt auta, kun summa on jo varattu kortilta. Tarkkana siis, jos haluaa ne muutamat eurot säästää.
Ensimmäisenä päivänä ”koeajoin” autoa ja yritin käydä saaren eteläosien luontokohteita läpi. Ensimmäisenä ajoin Timanfayaan. Se on helppo löytää eli valtatie LZ-2:lta on hyvä opastus kohteelle. Timanfayasta löytyy hyvin tietoa netistä. Onhan se Lanzaroten ykköskohde.
Timanfayan luonnonpuiston alue on todella rajun näköistä. Varmaan menee muutama vuosisata, ennen kuin tämä maisema pehmenee.
Alueella ei saa ajaa itsekseen. Ainoa tapa nähdä tulivuorien kraaterit on osallistua linja-autokierokselle. Suosittelen. Sisään pääsy tätä kirjoittaessa on aikuisilta 12€ ja lapsilta 6€ (7-12 vuotiaat). Kello 15 jälkeen saa 20% alennuksen.
Timanfayalla on myös kameliratsastusta. En kokeillut, mutta ihan rauhalliselta meno näytti.
Kameliratsastuksen lähtöpaikalla oli myös museo, kahvila ja wc-tilat.
Timanfayasta lähdin kohti El Golfoa. El Golfo on pieni kylä Lanzaroten lounaisrannikolla. Asukkaita kylässä on hieman päälle 160. Mutta täällä on El Lago Verde, vihreä järvi. Joissain lähteissä sitä kutsutaan myös Smaragdijärveksi.
Suunnitelmana oli ajaa pitkin LZ-703:sta, jolloin matkalle olisi sattunut mukavasti myös Los Hervidoksen tyrskykalliot. Pääsinkin mukavasti ajelemaan kyseistä tietä muutamia kilometrejä, mutta matka tyssäsi Punta del Marquesin kohdalla puomiin. Tie oli suljettu. Tyydyin kuvaamaan Janubion tyrskyjä ja Salinaksen suolajärveä.
Eteläosan näkymät sai tältä erää riittää ja lähdin katsomaan minkälainen paikka on Costa Teguise.
Costa Teguise on tekemällä tehty turistikeskus. Alueen rakentaminen aloitettiin 1970 ja siitä lähtien sitä on edelleen kehitetty ja rakennettu. Tällä hetkellä alueella asuu vakituisesti noin 8500 asukasta.
Costa Teguisessa on neljä varsinaista uimarantaa. Playa de los Charcos, Playa de las Cucharas, Playa del Jablillo and Playa Bastián. Kaikki luonnollisia. Rannoista Playa de las Cucharas on isoin ja Palya de los Carcos käytännössä on Cucharasin jatko. Jablillo on pienin ja tietojeni mukaan myös hiljaisin. Bastian on eteläisin ja kauimpana alueen keskustasta.
Jätin auton los Charcosille ja kävelin pitkin rantaa Chucharasille. Rauhallista näytti olevan. Auringonpalvojia ei rannalla näkynyt. Muutama koiranulkoiluttaja ja kävelijä. Windsurfingin harrastajia oli merellä pari kappaletta.
Rantojen välittömässä läheisyydessä on muutama iso hotelli ja pari kylpyläksi itseään mainostavaa. Sain sen vaikutelman, että kovinkaan lähellä ei ollut muita palveluja. Toki matkat lähimpiin ravintoloihin keskusta-alueella olivat aika lyhyitä.
Costa Teguiselta jatkoin matkaa Mirador del Rion näköalapaikalle. Se on noin 400 metrin korkeudessa jyrkänteen reunalla ja sieltä on todella komeat näkymät. Cesar Manrique on suunnitellut alueen rakenteet ja sen huomaa pehmeistä plastisista muodoista ja taiteesta. Rakennus on hyvin piilotettu kallioon ja sopeutuu saumattomasti maisemaan. Sisäänpääsy maksaa aikuisilta 5€ ja lapsilta 2,50€ (7-12 vuotiaat). Lähellä Cesarin luomusta on myös vanha 1800-luvulta oleva tähystys- ja sotilaspatteri. Sinne ei tietääkseni ole pääsyä.
Mirador del Riosta palasin takaisin hotellille. Päivä oli kohtailaisen pitkä, koska auton olin saanut vasta kymmeneltä ja kun menin hotellille hakemaan muutamia tarvikkeita, niin huoneen ovi ei auennut. Jonkin verran tuhraantui aikaa huoltomiehen odottelussa ennen kuin pääsin lähtemään matkaan. Seuraavana päivänä jatkoin Cesar Manriquen parissa!
