Argiroupolin lähteet Kreetalla

Argiroupolin lähteet Kreetalla

Argiroupolin kylästä

Joulukuussa 2022 kävin kiertelemässä Rethymnonin alueen maisemia ja löysin muutaman mielenkiintoisen kohteen. Yksi niistä oli Argiroupolin lähteet. Mikäli on lomamatkallaan vuokrannut auton, kannattaa tutustua Argiroupolin vuoristokylään ja sen lähellä oleviin lähteisiin.

Kylä ja lähteet ovat suosittuja kohteita Kreetalaisten keskuudessa ympäri vuoden. Osittain historiansa ansiosta. Kylässä kokoontui kreetalaisten yleiskokous vuosina 1867 -1868. Kokouksessa päätettiin Kreetan yhdistymisestä Kreikkaan. Kylä sijaitsee vuoristossa Rethymnonin prefektuurissa noin 300 metriä merenpinnan yläpuolella, joten ilma on kesällä mukavasti viileämpää kuin rannikolla. Luonto alueella on varjoisa ja vehreä, jopa keskikesällä. Ympäristön luonnonkauneus on ihanteellinen kohde luonnonystäville.

Kylä on osa muinaista Lappan kaupunkia. Lappa oli muutamia vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua yksi Kreetan tärkeimmistä kaupungeista ja parhaimmillaan kaupungissa asui yli 10 000 asukasta. Nykyään Argiroupolin asukasluku on noin 600.

Argiroupolin lähteet

Noin kilometri ennen kylää (jos tullaan Kreetan pohjoisrannikolta) on risteys, josta käännytään oikealle. Mikäli oikein muistan, siinä ei ole viitoitusta Argiroupolin lähteille, mutta viitoissa oikeaan suuntaan on Ag. Dinami 1, Assi Gonia 5 ja Kalikratis 12. Risteyksestä on vajaa kilometri lähteille. Alue on todella vehreä ja monipuolinen.

Lähteiden ympärillä on vihreitä puita, kukkivia kasveja ja kirkasvetisiä lampia. Alueella on myös kävelyreittejä joista voi ihailla kaunista luontoa. Monet portaat ja korkeuserot hankaloittavat kuitenkin liikkumista.

Satojen pienien putouksien väliin on rakennettu muutamia tavernoja. Palveluja siis löytyy putouksilta. Tosin talviaikaan niistä on auki yleensä vain kaksi. Green Oasis päätien varrella ja 100 metriä alempana puron varressa on Paleos Milos eli Vanha Mylly. Tavernoissa on erinomaista ruokaa enkä laittaisi niitä paremmuusjärjestykseen.

Argiroupolin lähteet kannattaa siis lisätä käyntikohteisiin. Varsinkin jos lomailee Rethymnonissa.

Putousten paikka Google Mapsissa

Discover more from Matkalla maailmalla

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

2 vastausta artikkeliin “Argiroupolin lähteet Kreetalla

  1. Näyttääpä hienolta ja mulavan vehreältä. Mielellään noilla reiteillä kävelisi ja ihailisi ympäristöä, ja ilman muuta pysähtyisi sitten jossain tavernassa. Oliko tuolla muuten uintimahdollisuutta jossain?

    1. Taitaa suurin osa vesistä mennä viljelyksille. Tietääkseni ei ole niin leveää puroa, että pulahtaminen onnistuisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Optimized by Optimole