Holiday Club Turun Caribia tutustumiskohteena

Holiday Club Turun Caribia tutustumiskohteena

Päätin käydä tutustumassa Holiday Club Turun Caribiaan. Sain sopivan edullisesti eläkeläisen liput Helsinki-Turku junaan maanantaiksi 2.11. ja paluulipun keskiviikoksi 4.11.2026. Matka on mukavan lyhyt ja toisaalta matkaliput olivat halvemmat kuin kahden päivä pysäköinti Holiday Club Turun Caribiassa.

Matka Turun rautatieasemalta Holiday Club Caribiaan

Turun keskusta-alue on sopivan pieni tutustua siihen kävellen. Matka rautatieasemalta hotellille on noin kaksi kilometriä lyhintä reittiä. Päätin kuitenkin mennä keskustan ja Turun yliopiston kampuksen kautta. Siinä tuli muutama jonkin verran matkaa lisää.

Kävelyreittini kulki mukavasti Aboa Vetus Ars Novan kautta. Valitettavasti se ei ollut auki maanantaisin, joten en päässyt käymään siellä menomatkalla hotellille. Kävelymatka jatkui kiinni olevan Sibelius museon ohi (ei ole maanantaisin eikä tiistaisin auki). Harmi etten tajunnut käydä Lasarettimuseossa. Se on auki vain kuukauden ensimmäisenä maanantaina eli juuri Turkuun saapumispäivänäni. Ja ilmeisesti ainoa museo, joka ylipäätään oli sinä päivänä auki. Ehkä joskus on mahdollisuus pistäytyä tutustumassa Lasaretti museoon.

Holiday Club Caribialle saavuin yliopiston kampusten läpi. Kampukselta vie kevyenliikenteen väylä Helsinginkadun alta suoraan hotellille. Posankka ja Caribian mainospilari näkyy jo ennen kadun alitusta. Siitä tietää, että on oikealla reitillä.

Holiday Club Turun Caribia

Majoittautumaan ehdin hyvissä ajoin. Kiinni olleet museot eivät jarruttaneet matkantekoa. Onneksi huone oli valmis ja pääsin majoittautumaan noin tuntia ennen normaalia check-iniä.

Sen verran autolla saapujille tietoa, että hotelli- ja loma-asuntovierailijoille pysäköinti on aina maksullista. Joko 1,60 €/tunti tai 15 € vuorokausi. Myös latauspaikoilla lataajilla. Tähän vielä erityismaininta, että latauspaikat ovat latausta varten ja jos ei ole lataus päällä, niin se katsotaan pysäköintivirheeksi ja siitä saattaa napsahtaa muistutukseksi pieni valvontamaksu.

Huone oli melko pieni, mutta ihan riittävä muutaman päivän vierailuun. Naulakkotilaa oli hyvin, mutta hyllyillä ei tilaa ollut juurikaan asukkaan tarpeisiin. Hyllyillä oli taitettava silityslauta, pyyhkeitä, tyynyjä jne. Huoneessa ei ollut minibaaria, joten kylmät juomat pitää ostaa aulan R-kioskilta.

Melko nopeasti kotiuduin huoneeseeni ja olin valmis lähtemään kylpylän puolelle. Siellä vierähti mukavasti tunnin verran. Aika rauhassa sai olla. Maanantaina iltapäivästä ei juurikaan ollut altailla asiakkaita. Yhden käden sormin laskettavana. Ei tarvinnut pelätä reunalta niskaan hyppiviä lapsia. Sauna oli mukavan lämmin. Myös höyrysauna oli hyvässä kunnossa ja hyvillä höyryillä. Viimeksi mainitusta sen verran, että se on sekasauna, jonka nais- ja miesoletettujen puolet oli vain köydellä erotettu.

Holiday Club Caribia kävijän näkökulmasta

Holiday Club Caribialla hotellin puolella näkyy jo ikä. Pientä kulumaa on siellä täällä. Ei mitään suurempaa, mutta pieni meikkaus olisi paikallaan. Kylpylän puoli vaikutti hieman enemmän kuluneelta eivätkä edes kaikki vesihierontapisteet olleet käytössä. Samoin keskikerroksen poreallas ei poreillut. Ainakin yksi kolmesta liukumäestä eli musta liukumäki oli kuivana. Lisäksi ulkona ollut avantoallas oli rikkoutumisesta johtumisesta pois käytöstä.

Ruokailu

Viikkolomailijoita ja näin keskellä viikkoa lomailijoita varmasti häiritsee myös ravintolamahdollisuuksien vähyys. Toki aamiainen tarjoillaan kello 7-10 ja lounasbuffet kello 11-13 ravintola Terracessa. Eli ruokaa saa ja varsinkin jos malttaa odottaa kello 13-17 välisen ajan, jolloin maanantaista torstaihin ei ole yksikään ravintola auki.

O’Learys on auki maanantaista perjantaihin kello 17-22 ja lauantaisin kello 16-22. Se on sunnuntaisin suljettu. Viikonloppuisin tilannetta helpottaa Hesburger, joka on auki perjantaisin kello 16-19.30, lauantaisin kello 12-19.30 ja sunnuntaisin kello 12-18. Lisäksi janoisille on auki Boston Bar lauantaisin kello 15-22. Aiempi Classic Pizza on tätä nykyään suljettu.

R-kioski aulassa palvelee 24 tuntia, joten välipalaa on teoriassa tarjolla.

Palvelut ja aktiviteetit

Holiday Club Caribia on kylpylä. Siellä on tarjolla allasuintia kello 9-19.30. Kylpylän vastaanotto on kuitenkin auki vain viikonloppuisin: Perjantaisin kello 14-20, lauantaisin kello 10-20 ja sunnuntaisin kello 12-20. Muina aikoina span palvelut ja kylpylän sisäänpääsy ostetaan hotellin vastaanotosta. Kylpylän käyttö on hotellissa majoittuneille ilmaista ja sinne pääsee avainkortilla. Huoneesta löytyvän kylpytakin käyttö maksaa kaksi € ja tossut kaksi ja puoli €. Viimeksi mainitut saa pitää.

Allasalueella on kolme liukumäkeä, yläkerroksessa myös ns. terapia-allas, jossa voi hyvin harrastaa myös kuntouintia. Siellä on myös toinen kahdesta porealtaasta. Ulkoallas ja -saunat olivat mahdollisesti käytössä. Vilukissana en käynyt testaamassa. Span tarjoamiin hoitoihin täytyy varata ajat joko hotellin tai kylpylän vastaanotosta tai nettisivuilta osoitteesta https://holidayclub.fi/kylpylahotellit-resortit/turun-caribia/kylpyla-ja-hoidot/

Tarjolla on myös melko hyvin varusteltu kuntosali, joka on auki kello 7-22 päivittäin. Lisäksi löytyy pelilaitteita ja vaikkapa biljardi. Superpark sisäaktiviteettipuisto on auki tiistaista perjantaihin kello 14-20 ja viikonloppuna 11-18. Liput Superparkin vastaanotosta. Kaikenlaista muutakin löytyy päärakennuksesta kuten pieni lasten leikkipaikka alakerrasta kylpylän vastaanoton vierestä.

Oletko käynyt Holiday Club Turun Caribiassa? Mitä pidit paikasta? Kerro kokemuksestasi sivun alareunan kommenttikentässä.


Discover more from Matkalla maailmalla

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *