Cruise Expo 2026 Helsingissä Scandic HUBissa
Cruise Expo 2026 minimessu avautui sateisessa säässä 26.9.2026. Sään ansiota oli ehkä se, että ihmisiä oli melko paljon paikalla. Oli siis heti unelmoida Karibian risteilystä! Tarjolla oli myös muita hyviä kohteita kuten Norjan vuonojen, Islannin, Välimeren ja Grönlannin risteilyjä., Taisi olla tarjolla myös Antarktiksenkin risteily. Eli valikoimaa oli yllin kyllin.

Eri varustamoilla oli omat pisteet, joissa esiteltiin laivoja ja risteilyjä. Samalla ohjattiin asiakkaiden ajatuksia kohti huoletonta ja viihtyisää lomailua. Laivoista ja niiden palveluista kerrottiin todella kaunistellen ja ehkä jopa yliarvioiden viihtyisyyttä ja mukavuuksia. On kuitenkin myönnettävä etten itse ole ollut ikinä kolmea päivää pitemmillä risteilyillä. Risteilyjen myynnistä ja tarjouksista ja itse Exposta vastasi Suomen suurimmaksi kansainvälisten risteilyjen myyjäksi tituleerattu Risteilykeskus.
Cruise Expon ohjelma

Cruise Expon ohjelma oli mielenkiintoinen ja sitä oli helppo seurata. Heti aluksi oli aiheena Välimeren risteily ensikertalaiselle. Siinä käytiin läpi paitsi mitä hintaan kuuluu, myös eri lähtösatamien palveluita, lentomahdollisuuksia ja kuljetusmahdollisuuksia lähtösatamiin. Luonnollisesti viimeksi mainitut lisämaksuja vastaan.

Yleisten kohde- ja risteilyesittelyjen väliin myös varustamot saivat avata sanaiset arkkunsa. Ensimmäisenä Mein Schiff. Englanniksi. Sen jälkeen esitys siirtyi Karibialle, josta esiteltiin suosituimmat satamat ja reitit.

Karibian jälkeen oli vuorossa Suomessa rakennetun Legend of the Seasin esittely ja tunnelmat millaista olisi aluksella risteillä. Aluksen esittely päättyi Kahoot tietovisailuun, jossa parhaat tietäjät keräsivät palkintoja. Pääasiassa muutaman satasen alennukisia risteilyistä. No jokunen tavarapalkintokin oli jaossa.
Iltapäivästä oli aluksi mielenkiintoinen ehdotus: Icelanderin – Yhdistä Karibian risteily ja Islanti! Siinä onkin tarjolla kaksi hyvin erilaista kohdetta samalle matkalle.
Muitakin mielenkiitoisia yhdistelmiä ja kohteita oli tarjolla. Esimerkiksi Alaska, Galapagossaaret tai vaikkapa Norjan vuonot! Viimeksi mainittuja on tarjottu Suomessa jo jonkin aikaa, joten aivan uutta se ei ollut. Kuten ei myöskään tarjolla olleet jokiristeilyt.
Mitä mieltä olen Cruise Expo 2026 minimessuista





Cruise Expo oli miellyttävän lämmin tuulahdus viileän kosteassa syyssäässä. Ensikertalaisista saattoi olla paikalle tulo haastavaa, sillä risteilymessuille käynti oli porttikäytävästä. Osoite taas viittasi Scandic Hubin parioville, josta mennään hotellin vastaanottoon. Aiempia mainoslippuja ei tällä kertaa ollut osoittamassa oikeaa sisäänkäyntiä. Mainosständi käytävältä löytyi.


Paikalla pystyi unelmoimaan risteilyistä ja samalla unohtamaan arjen huolet. Tällä kertaa en ostanut risteilyä, vaikka kiinnostavia kohteita oli paljon. Tai ehkä juuri siitä syystä. Ei pystynyt valitsemaan oikeaa kohdetta saati päivämäärää. Osallistuin kuitenkin risteilyn arvontaan. Jätin siis arvan varaan risteilylle lähdön.
Tapahtuma oli mielestäni sopivaan aikaan. Samalla tuli mieleeni, että vastaavat matkailualan ”miniexpot” pääkaupunkiseudulla olisivat varmasti toimivia myös muillekin kuin Risteilykeskukselle. Onhan tällä, melko suppealla alueella lähes 30% Suomen asukkaista ja puolet varallisuudesta.
Kerro alla olevassa kommentti kentässä oletko käynyt pitkillä risteilyillä ja mitä pidit kokemuksesta.
Discover more from Matkalla maailmalla
Subscribe to get the latest posts sent to your email.