Tammisaaren kirkko

Tammisaaren kirkko

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä kävimme Tammisaaressa. Se kuuluu Raaseporin kaupunkiin ja on osa Kuninkaantietä. Tammisaaren keskusta on suurin Raaseporin taajama ja hallinnollinen keskus. Sillä oli merkittävä asema ennen Helsingin perustamista. Tammisaari sai kaupunkioikeudet vuonna 1546, ja se liitettiin Raaseporin kaupunkiin vuonna 2009. Kuvani on Tammisaaren kirkosta, ja vastaan artikkelissa Kristiina K:n haasteeseen.

Tammisaaren kirkko on ainutlaatuinen Suomessa. Se on ainoa maassamme rakennettu barokkityylinen harmaakivikirkko. Kirkon nykyisellä paikalla oli jo 1500 -luvulla puukirkko, jossa oli ajan tyylin mukaan pelkkä kirkkosali ja sakaristo. Sen rakentamisen aloitti kreivi Axel Leijonhufvud vuonna 1589. 

Nykyisen kivikirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1651 kreivi Gustav Adolf Leijonhufvudin johdolla. Hänen kuoltuaan 1656 rakennustyöt keskeytettiin. Kreivin nuorempi veli, Moritz Leijonhufvud saattoi rakennustyön loppuun.

Vuonna 1821 kesäkuun 14 päivänä kello 4 yöllä syttyi kirkon paanukatto palamaan. Palossa tuhoutui lähes koko kirkko. Alkuperäisestä kirkosta on jäljellä hyvin vähän. Tulipalo tuhosi myös suuren osan sen aikaisen Tammisaaren kaupungista. Ainoastaan alttarikokonaisuus ja joitain yksittäisiä esineitä saatiin pelastettua kirkosta.

Paikalle päätettiin rakentaa sardinialaissyntyisen arkkitehdin Charles Bassin suunnittelema uusklassinen kirkko. Kirkossa on jäljellä harvoja tulipalosta selvinneitä esineitä. Kirkon ympäristössä ovat vanhimmat Tammisaaren rakennukset. Alueen kaava, katuverkosto ja tonttijaot ovat 1550-luvulta. Kirkon viimeisin restaurointi on vuosilta 1989-1990. Näimme kirkon osana kesälomamatkojamme kuninkaantiellä.


Discover more from Matkalla maailmalla

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

12 vastausta artikkeliin “Tammisaaren kirkko

  1. Tammisaaren kirkko on ylvään kaunis. Hohtavan puhtaan valkoinen sisätiloista ja upeat kullatut urut. Huomasin sinun muista postauksista, että olet käynyt myös Chappessa katsomassa taidetta. Minä kävin siellä viimeksi nyt kesäkuussa ja erityisesti ihastuin barokkiajan hopeaesineisiin – upea kokoelma.

  2. Harmaakivikirkon pinta, valo ja valkeus on varsinkin aurinkoisina päivinä hämmentävän kaunis.
    Tammisaari häikäisee kyllä kauneudellaan muutoinkin… niitä harvoja paikkoja, jonne voisi tulla pyöräilemään vielä kolmannenkin kerran.

  3. Hyvä esittely Tammisaaren kirkosta kuvineen. Sijainniltaankin kirkko on keskeisellä paikalla kaupunkia.

    1. Kiitos kommentista! Monet kirkot ovat kesäisin tiekirkkoina ja siten auki lähes päivittäin. Näin myös Tammisaaren kirkko kello 11-17. Palvelut ja muut tiedot löytyvät tiekirkot.fi -osoitteesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *