Sadepäivä Lanzarotella

Sadepäivä Lanzarotella

Eilen oli sadepäivä. Lanzarotella on helmikuussa keskimäärin 24 poutapäivää. Olen ollut nyt täällä kuusi päivää ja keskiviikko 23 päivä oli ensimmäinen sadepäivä. En tiedä onko täällä satanut aiemmin tässä kuussa, mutta ennusteet näyttävät seuraavilta päiviltä näin:

Näyttää siis vahvasti siltä, että tälle kuulle tulee vähintään viisi sadepäivää täyteen. Kaikki viimeiselle helmikuun viikolle ja kahden viikon matkalleni. Keskiviikon sade tuli ukkoskuuroista. Välillä siis ihan kunnolla tuli vettä.

Eihän sateesta suurempaa haittaa ole. Päin vastoin kasvit saavat tarvitsemaansa vettä eikä palmuja tarvitse niin paljon kastella. Itse en juuri montaa tuntia auringonotossa viihdy, joten haitta jää vähäiseksi. Toki lenkkeily, kävely ja muut ulkoharrastukset eivät sateella ole aivan niin mukavia kuin aurinkoisella säällä. Sen sijaa oikean käden hauisharjoitteluun säällä ei ole merkitystä.

Kevytpaino käsiharjoitteluun

Sää näyttää kuitenkin päivälämpötilan osalta menevän eri tavalla kuin keskiarvon mukaan, joka helmikuussa tarjoaa matalimmiksi lämmöiksi 16 ja korkeimmiksi 19 astetta. Yöllä siis asteen pari kylmempää ja päivällä toisaalta lämpimämpää. Mikäli olet vasta tulossa tänne, muista: Lämmintä mukaan!

Tavoiteena on perjantaina tutustua Fuerteventuran Corralejoon ja Corralejon dyyneihin. Pääsen hieman vertaamaan kokemusta Maspalomasin dyyneihin.

Optimized by Optimole