Viimeinen täysi päivä Puerto de la Cruzissa

Viimeinen täysi päivä Puerto de la Cruzissa

Torstai 23.1.2020

Viimeinen täysi päivä. Lonkka on kuntoutunut hyvin. Siinä ei tunnu oireita vaikka keskiviikkona tuli aika rankasti liikuttua. Tällainen “kuntoisuusloma” tulisi olla KELAn myöntämänä kaikille työikäisille tukirankaleikkausten ja nivelproteesien jälkeen. Onhan myönnetty, että liikunta parantaa työkykyä. Varsinkin vuodelevon jälkeen. Ehdottomasti suositeltavaa jos leikkaus sattuu sellaiseen aikaan vuodesta, jolloin ulkoliikuntamahdollisuudet ovat heikommat ja tapaturmariski suuri.

Korkeuseroa rannan ja hotellin välillä oli n. 100m 1,1 km matkalla. Kun vielä kävellessä joutui kiertämään hieman ylempää tuli matkalle korkeuseroa 104,2m. Nousu oli siis yllättävän jyrkkä.

Päivä kului mukavasti kävellessä ympäri kaupunkia. Huomasin yhden erikoisuuden Puerto De La Cruzin turistipalveluissa: Yleisiä vessoja oli kohtuullisesti, jopa paljon, mutta yksikään niistä ei ollut auki! Syytä voi ihmetellä. Vai olisiko paikallisten ravintolanpitäjien toive? Kerran kysyessäni suljetun ranta-wc:n edessä UFC-clubin (oli harjoittelemassa) edustajalta mistä mahtaisi löytyä avoinna oleva wc, hän ohjasi minut alas rannalle. Hyviä luonnon muovaamia onkaloita oli yllin kyllin, mutta ei siis yleisövessaa. Ongelmahan ei ole kovin suuri meillä miespuolisilla “pienemmän hädän” suhteen, mutta naisille kolot eivät liene paras vaihtoehto.

Rantabulevardilla suoritin vielä muutamia tuliaisostoksia. Pääasiassa siksi, että saan pientä rahaa taksiin ja tippeihin. Hintataso vaatteissa on selvästi kotimaata halvempi. Väittäisin, että myös muu hintataso. Paitsi vesi, joka maksoi 0,5l pullo 1€. Puolen litran paikallinen olut taas vastaavasti 0,78€.

Viimeise iltakuvat Hotelli Edenin parvekkeelta.