Aamusta lähdin valitsemaan aamupalaa läheisestä konditoriasta. Löysinkin todella mehevän kinkku- mozzarella patongin. Saattoi olla panninikin.
Käsittääkseni ensi viikolla alkaa Etelä-Suomessa koulujen syysloma ja osa varmaan suunnistaa tännekin. Onhan Kyprokselle luvattu
Hotelli oli pieni pettymys. Tarjolla ei ollut mitään palveluja. Ei baaria eikä aamiaistarjoilua. Huoneessakin ainoastaan
Tein torstaina 3.10 lähtöselvityksen lentoyhtiön sovellutuksella ja vein matkalaukun lähtöselvitykseen ettei tarvitse jonotella perjantai-aamuna. Siltä
Kuten aiemmin kirjoitin, olen lähdössä muuttolintuna Kyprokselle. Ensimmäiset kaksi kotimaanmuuttoa ovat kohtuullisesti jo kunnossa. Toki
Tiedättehän tunteen, kun päivät kuluvat kuukaudesta toiseen lähes samanlaisena. Arkirutiineja katkaisevat perhejuhlat, muutamat muut juhlat
Le Grecin Keittiöpäälliköllä, Arsenios Fourkiotisilla on tavoitteena luoda unohtumattomia makuelämyksiä, jotka tuovat esiin kreikkalaisen keittiön
Lokakuussa 2017 lähdimme perheen kanssa syyslomalla Teneriffalle. Majoitus oli Gran Oasis Golf resort Playa de
Rodos kuuluu Egeanmeren Dodekanesian saariin. Sen pinta-ala on 1401 km2 ja korkein kohta on Attávyros
Viiderillä tarkoitetaan siideriä ilman omenaa. Alitalon omenaviinitila, Ciderberg Oy, on keskisuuri uusmaalainen maatila jonka juuret