Euroopan vanhin oliivipuu?

Euroopan vanhin oliivipuu?

Tällä kertaa pistäydyin pikavisiitillä Vouvesissa, joka on tunnettu Välimeren vanhimmasta oliivipuustaan. Matkalla oliivipuulle on Kreetalle tyypillisiä maisemia. On vuoristoa ja merta. Meni saarella melkein minne tahansa rannalta poispäin, niin aina maisemat ovat henkeäsalpaavan mahtavia.

Kolymvari ja meri
Lenkin pituus oli n. 40 km Agia Marinasta.
Maisemaa matkalla Vouvesiin
Tammikuun puolessa välissä Lefka Orilla vain korkeimmat huiput olivat lumessa

En ole aiemmin käynyt katsomassa Euroopan vanhinta oliivipuuta, vaikka olin ajanut aiemminkin Vouvesin lähelle ja käynyt jopa varsinaisessa kylässä. Olin nimittäin käynyt hakemassa hotellin pitäjälle viiniä Karavitakisin viinitilalta ja sieltä kiertänyt Vouvesin kylän keskustaan. Se kuuluisa oliivipuu ei ole kylässä vaan Ano Vouvesissa jonkin verran kylästä etelään ja rinnettä ylös.

Tässä se nyt on. Euroopan vanhin oliivipuu

Vouvesin oliivipuun on arveltu syntyneen kasvupaikalleen 1000 – 800 ekr. Joidenkin tutkijoiden mukaan jopa n. 2000 ekr. Arviota vaikeuttaa puun kasvutapa eli oliivipuu kasvaa ulkopuolelta ja vanhojen puiden ytimet ovat lahonneet ontoiksi. Näin vuosirengasporaukset antavat vain hyvin likimääräisen arvion elinvuosista. Niinpä vuosiarvioita annetaan myös kerkimääräisen kasvumitan mukaan, jonka tällä puulla arvioidaan olevan n. 0,7 millimetriä vuodessa. Puun runko on 12,5m ympärysmitaltaan ja halkaisija 4,6 metriä. Oliivipuun vieressä on Oliivimuseo, joka ei tammikuussa ollut auki.

Jos ei itse halua tai voi ajaa Vouvesin oliivipuuta katsoamaan, niin paikalle pääsee kesäisin ainakin The Little Fun -sightseeing junalla. Samalla junamatkalla pääsee tutustumaan myös kreetan perinnejuoman, tsikoudian (raki) tislaukseen.

Mikäli vanhat oliivipuut kiinnostavat on Kreetalla muitakin isoja ja vanhoja oliivipuita. Ehkä isoin löytyy Ierapetran Kavousista. Puu sijaitsee 252m korkeudessa ja sen rungon suurin halkaisija 0,8 metrin korkeudella on 4,9 metriä ja ympärysmitta on 14,20 metriä. Halkaisijan perusteella puun iäksi arvioidaan noin 3250 vuotta. Tämä kuten kaikkien muidenkin puiden ikä on lähinnä kasvunopeuteen perustuva. Kavousin puulle 0,75 milllimetriä vuodessa. Kuitenkin aina on kyse tuhansista vuosista.
Puun korkeus on noin 7 m ja lehvästön halkaisija noin 11 m.

Vuovesin retkellä voi myös käydä tutustumassa Erakko Johanneksen luolakirkkoon Marathokefalassa. Pieni lisämatka tulee, sillä vanhalta tieltä sinne käännytään vasta Kolymvarin keskustasta Kissamokseen päin.

Johannes ottaa vierailijat vastaan
Näköala Erakko Johanneksen kirkolta.

2 vastausta artikkeliin “Euroopan vanhin oliivipuu?

  1. Nuo vuodet kuulostavat kyllä aika uskomattomilta, paljon on maailmassa kolmentuhannen vuoden aikana tapahtunut. Myös puut kai jossain vaiheessa kuolevat ”vanhuuteen”, joten hirveästi tuota vanhempia puita ei kai voi olla olemassa.

    1. Kiitos kommentista. Vuodet tuntuvat aika uskomattomilta, mutta oliivipuun ”ihme” johtuu siitä, että se kasvaa pinnalta. Eli vaikka rungon sisälle tulee tyhjää tilaa, niin kasvi on kuitenkin terve. Vouvesin oliivipuu tuottaa vieläkin oliiveja!

Kommentointi ei ole käytössä.