Timantti Entressessä

Timantti Entressessä

Kauppakeskus Entresseen Espoon keskustassa avautui vuonna 2019 mielenkiintoinen kohde. Kävimme syyskuun puolessa välissä tutustumassa Helinä Rautavaaran Etnografisen museon näyttelyihin. Museo perustettiin vuonna 1998 neljä kuukautta Helinä Rautavaaran kuoleman jälkeen. Ensiksi se sijaitsi Espoon kaupungin museon tiloissa WeeGeen talossa Tapiolassa. Vuonna 2019 museo siirtyi kauppakeskus Entresseen.

Helinä Rautavaara (1928-1998) oli toimittaja, kirjailija ja itseoppinut etnografi. Hän omisti elämänsä perinteisten kulttuurien dokumentointiin aikana jolloin ulkomaanmatkailu oli epätavallista suomalaisille. Varsinkin yksin matkustaville naisille. Artikkelikuvassa on Helinä Rautavaaran Ihmeellinen maailma -karnevaalipyörä.

Helinä Rautavaaran museo säilyttää ja esittelee laajaa kokoelmaa esineitä, valokuvia ja äänitteitä, jotka hän keräsi lukuisilla matkoillaan Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa yli neljän vuosikymmenen aikana. Yksi museon kiinnostavimmista puolista on tapa, jolla esineet esitellään. Sen sijaan että esineet vain ovat, niin näyttelyissä ne kertovat jokaisen takana olevan tarinan.

Museon vaihtuvana näyttelynä oli From Zero to Hero. Se tuo Nairobin Espooseen. Nairobissa kodittomina kasvaneet nuoret ovat nyt aikuisia. He ovat päässeet irti rikos- ja päihdekierteestä, luoneet itselleen työpaikkoja ja vuokranneet oman kodin. He ovat eläviä esimerkkejä siitä, että elämässä muutos parempaan on mahdollinen.

Kannattaako museossa käydä? Omasta mielestäni kannattaa. Näyttelyt ovat laadukkaita ja sisäänpääsy on ilmainen. Entressen sijainti Espoon keskustan rautatieaseman vieressä helpottaa julkisilla tulijoita ja kauppakeskuksen laaja pysäköintihalli autolla kulkijoita.

Helinä Rautavaara museoon on vapaa pääsy. Käyntiosoite on Kauppakeskus Entresse, Siltakatu 11, 02770 Espoo. Museo on avoinna tiistaista-perjantaihin kello 12-19 ja lauantaisin 12-18. Loppuvuoden ja vuodenvaihteen poikkeavat ajat ovat seuraavasti:
6.12.2025 Itsenäisyyspäivä suljettu
24.12.2025 jouluaatto suljettu
25.12.2025 joulupäivä suljettu
26.12.2025 Tapaninpäivänä suljettu
31.12.2025 uudenvuodenaatto kello 12-16
1.1.2026 uudenvuodenpäivä suljettu
6.1.2026 loppiainen kello 12-16

Ennen käyntiä voi varmistaa tiedot museon sivuilta: Aukiolo ja saapuminen – Helinä Rautavaaran museo


Discover more from Matkalla maailmalla

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

Yksi kommentti “Timantti Entressessä

  1. Tässä oli taas itselleni ihan tuntematon paikka, Harmillisesti Espoo on sijainniltaan omasta näkökulmasta vähän hankala ja sinne kertyy äkkiä aika paljon matkaa. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, jos joskus sattuu lähellä liikkumaan lauantaina.

Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *