Kävin tutustumassa Tempo Ecumenico El Salvadoriin. Rakennus herätti mielenkiintoni erikoisella ulkonäöllään. Kirkko, tai temppeli, on
Eilen tuli sitten se hetki eteen, että alusvaatteita ei riitä kuin maanantaiksi eli tänään, maanantaina,
Kanarian saarilla on viikonlopun aikana vaikuttanut La Calima. Calima syntyy kun ilmavirta kääntyy kuljettamaan lämmintä
Tänään päätin mennä toista kertaa San Fernandoon. Tällä kerralla kohde on Bellavista kauppakeskus. Lähtiessäni ilma
Aamulla ennen auringon nousua kännykkä väitti, että ulkona on 14 astetta lämpöä. Kun talossa ei
Tälle päivälle oli ennustettu sadetta, joten päätin pysyä keskustan tuntumassa. Aamusta lähdin liikkeelle ostamaan aamupalatarpeita
Aamusta (klo 9) alkoi rälläkkä soimaan oven ulkopuolella. Jotain rakennushommaa oli menossa. Metelistä päätellen laattatöitä
Päivälle oli ennustettu sadetta, joten ajattelin pyöriä hotellin lähellä ja etsiä pesulan tai itsepalvelupesulan. Muuten
Aamusta kävin hakemassa tulevien aamujen aamupalatarvikkeita paikallisesta Lidl:stä. Lähinnä valikoiman takia sekä vertailuksi lähimpään supermercadoon.
Aamupalan jälkeen suuntasin kohti Playa del Inglesiä. Siis sitä hiekkarantaa, joka jatkuu Maspalomasin dyyneinä. Kuljin