Ilokseni luin, että Siida on palkittu vuoden eurooppalaisena museona 4.5.2024 Portugalian Portimãossa järjesteyssä Euroopan museofoorumin
Kauniina keväisenä päivänä päätin tehdä pienen katselmuksen lähiluontoon. Pitkän talven ja takatalven jälkeen lämpö helli
Yritin maanantaina vielä kertaalleen Vanhalle Juutalaiselle hautausmaalle. Jono oli vielä pidempi kuin sunnuntaina. Ei kai
Sunnuntaina lähdin liikkeelle hieman viivytellen. Olin oppinut, että merkittävät kohteet aukeaisivat vasta kello yhdeksän aikaan
Prahan linna (Pražský hrad) Prahan linna on maailman suurin muinaislinna (Guinesin ennätysten kirjan mukaan). Linnan
Pääsiäisen kunniaksi päätin muistella Tsekin matkaa pääsiäisenä 2019. Materiaali on vanhaa, mutta niin on kaupunkikin.
Kävin perjantaina 22.3.2024 Kevätmessuilla Helsingin messukeskuksessa. Messut olivat Suomen suurin puutarhanhoidon, rakentamisen, remontoinnin ja piensisustamisen
Lähdimme huhti-toukuun vaihteessa 2018 viikon matkalle Kyproksen Pafosiin. Pafoshan on yksi aurinkovarmin kohde Välimerellä. Tarjolla
Kävin Vantaan Myyrmäessä kävelylenkillä ihastelemassa muraaleja ja muita katutaideteoksia. Myyrmäki (ja Vantaa) tunnetaan Suomessa hyvin