Siglesdaynä (11.11) lähdimme ostosristeilylle MyStarilla. Lähtö oli aamulla 7.30. Tallink ilmoitti matkavahvistuksessa, että lähtöselvitys tulee
Hyvää isänpäivää kaikille isoisille, isille ja muille jotka kokevat olevansa isiä! Nykyisin perhekuviot ovat monimuotoisia.
Kohteiden esittelyssä on tällä kertaa Suomen merimuseo Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Museo kuuluu liikenteeseen ja viestintään
Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä sukulaisia ja ystäviä. Tapana on käydä hautausmailla ja jättää kynttilä valaisemaan marraskuun
Perimätiedon mukaan Jeesuksen henkiin herättämä Lasarus pakeni juutalaisten ylipappien ja fariseusten vihaa ja tappouhkauksia Kyprokselle.
Kirjamessujen tämän vuotinen teema on tulevaisuus. Nähdään tähdenlentoja ja luodaan toiveikkuutta. -Näin messuja on markkinoitu
Larnakan keskiaikainen linna sijaitsee Finikoudesin rannan eteläpäässä. Se on rakennettu vanhimpien tietojen mukaan 1300-luvulla kuningas
Tammiston kierrätyskeskus Vantaalla on avattu! Kierrätyskeskuksista saa myös urheiluvarusteita. Tulevaa talvikautta varten Tammiston kierrätyskekuskessa on
Nikosia on Kyproksen pääkaupunki. Kreikkalaisella puolella asuu noin 56000 ihmistä ja turkkilaisen puolen väkiluku on
Larnakan uimaranta, Finikoudes, sijaitsee pienvenesataman, Marinan, ja keskiaikaisen Larnakan linnan välisellä aluella. Uimaranta on saanut