Keväällä vuokrasimme mökin Holiday Club Saimaan Rauhasta. Se sijaitsee entisen Rauhan sairaalan alueella Lappeenrannan Joutsenossa.
Suomen ainoa kuvajournalismin ja dokumentaarisen kuvan kilpailu juhlistaa suomalaista osaamista ja palkitsi vuoden 2024 parhaat kuvat.
Kävimme tutustumassa Strömforsin ruukkiin matkallamme Loviisaan. Ruukki on yksi kohde ns. Kuninkaantien varrella.
Helteinen heinäkuun lauantai edessä eikä asunnossa jäähdytystä. Päätimme siis lähteä autolla liikkeelle. Hetken kohteita mietittyämme
Kauniina kesäpäivänä päätimme pistäytyä Kissakahvila Helkatissa. Se sijaitsee Helsingin sydämessä Fredrikinkatu 55:ssä. Nimestään huolimatta kissakahvilassa
Kävimme yhdessä Suomen tunnetuimmista historiallisista Kuninkaantien varrella olevassa kaupungeista eli Porvoossa. Meillä oli aurinkoisen kesälauantain
Saksalainen kauppias Peter Thorwöste sai vuonna 1649 kuningatar Kristiinalta oikeuden valmistaa ruukissa valettuja ja taottuja
Raaseporin rauniolinna -matkamme jatkui Tammisaaresta toiseen hyvin tunnettuun Raaseporin kohteeseen eli Karjaalla olevaan Mustion linnaan.
Kävimme tutustumassa Tammisaaren vanhaan keskustaan Raaseporin rauniolinna -matkallamme. Tammisaaresta tuli vuonna 1528 Raaseporin läänin hallinnollinen
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä vierailimme Raaseporin rauniolinnassa. Se mainitaan ensimmäisen kerran historiallisessa dokumentissa 1378. Lahteen johtava